Ennenaikainen routa on jäädyttänyt minut. Kuinka hämmentävää. Tämä nurkkaus on ollut pitkään heitteillä, enkä ole kyllä kirjoitellutkaan mitään järkeviä elämästä, mielessä kun pyörivät muut asiat. Pahoitteluni. Ennen kuin jatkan viimejulkaisuani (joka oli siis todella ensimmäinen kahdesta), on minun tunnustettava että se on vielä(kin) raakaversio, kirveellä veisteltyjä sanoja epämääräisessä järjestyksessä. Sen sijaan saatte lukaista alkukesästä raapustelemani vuodatuksen audi-miehistä takapuskurissa.

Haluatko kuolla tänään?

Asuinpaikkakunnallani on isoilla, kaupungista pois johtavilla teillä 80km/h nopeusrajoitus. Ilmeisesti on yleisessä tiedossa, että jokaisen nopeusrajoituksen voi ylittää huoletta ainakin sillä parillakymmenellä pykälällä. Toisin sanoen, kun minä peesaan rekkaa, joka ajaa reilua kaheksaakymppiä, niin ohi lähtee jono autoja.

Ohitustahan ei hidasta myöskään keltainen viiva ("onhan se kaunis mutta mitä virkaa sillä on?"), vastaantulijat ("ne on niin kaukana.. kyllä ne hidastaa ja väistää" -mihin?) tai letkan keskellä ajavan vilkku vasemmalle risteyksen kohdalla ("se oottaa kyllä.. mie vaan tästä äkkiä.".

Ja toki, ohittajiahan ei päästetä ohi. Edellä ajava lisää vauhtiaan ajatellen "minua ei mersu-kuskit alista". Sitten ajetaan rinnakkain ja odotetaan, tuleeko mutkan takaa joku.

Jos ajan tiellä nopeusrajoitusta noudattaen, tai sitä kahdeksaaviittä, kohta siellä takapuskurissa on joku Pena-The-Audi-Guy hiillostamassa. Tule lähemmäs, tule, en pelkää kuolemaa tai edes auton romuttamista, sillä peräänajaja tunnetusti maksaa.

Turvallista automatkaa, älä tapa itseäsi.

 

Tämmöstä siis kesän alussa ajatellut on hän. Ei mitään erityistä audi- tai mersukuskeja kohtaan, mutta hyvin usein siellä raahautuu perässä joku audi. Ei mulla muuta, mussuttakaa tätä, niin mie yritän skarpata ja karpata.

 

Miksi ajatus niin kamalan helposti harhautuu? 

Merci, Abbelsiini.