Ah, nyt on todella asiaa. Jäi vähän viime viikolla se päivittely tänne, piti kirjoitella pari esseetä ja suomennella ruotsinkielisiä reseptejä kouluun. :) Selityksen makua, tiedän. Onneksi tällä ei ole montaa (jos yhtään) lukijaa, joten tuotan pettymyksiä lähinnä itselleni. Asiaan.

Musiikkipostaus.

Tyyne Raunio - Olet kaunis

Perustietoja:

  • Perustettiin vuonna 2006, Dynasty Recordings otti huomaansa kaksi vuotta myöhemmin, 2008
  • Lauri Tanskanen laulaa, Jussi Nikula paukuttaa rumpusettiä ja Tommi Kotkamaa täydentää bändin
  • Nikula säveltää ja Tanskanen sanoittaa
  • Singlet; Ääriviivat ja Sivullinen

Tyyne Raunio on täynnä vastakkainasettelua ja kontrastia, sopivaa särmää ja kaunista lyriikkaa. Nopeatempoiset kappaleet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jota hitaat ja kauniit balladit rikkovat tasaista kokonaisuutta, ja muodostavat yhdessä hyvän levyn, jota jaksaa kuunnella kerran toisensa jälkeen. Lauluissa on merkitykselliset ja kauniit sanat, joita voi kuunnella ajan kanssa,  tai levyn voi laittaa kevyeksi taustakuuntelemiseksi kokeisiin luvun tai esseen kirjoittamista pirsitämistämään.

Suosittelen lämpimästi kaikille suomirockin ystäville ja lyyristen sanoitusten faneille. Laulajan karsimaattinen ääni herättää kauniit sanat elämään ja tunteikkaan ihmisen mieleen tämä on oivallinen. Ihanat kitaranrämpytys kohdat saavat vereni kiehumaan kiihkosta, haluaa heti bändin keikalle, ilman ei voi olla. Elukka on hyvä esimerkki tästä, näen sieluni silmin nuoret aikuiset Tyyne Raunion keikalla hyppimässä ja riehumassa, rakastamassa elämää. Seuraava kappale Kallio haluaa liimata sinut sänkyysi kiinni, ja nostaa alun jälkeen salille hakkaamaan säkkiä tai ulos juoksemaan niin lujaa että alat luulla että joku seuraa sinua.

 

Koirapostaus:

Narttu ja sen mies.

Koiralle löytyi sulho, kauniille beaglenaaralle komea uros. Oikea rakkaustarina, tänään he tapasivat. :) Heti hommiin tietenkin, että pennutus onnistuu. Meidän tempperamenttinen pikkukoira oli ärhennellyt prinssilleen kun oli yrittäny kiivetä selkään. Oli kuitenkin onnistunut ihan suht hyvin loppujen lopuksi, huomenna luvassa suihku ja yö sisällä, sitä hajua... :D

 

Jotain~~ -postaus:

OUUH

Autokoulu alkoi osaltani maanantaina, ja huomenna on ensimmäinen ajo! :o Ouuhh, en tiiä miten siitä selviää, kai ihan hyvin, oonhan sentään ennekin autoa ajanut, ihan kohtuuhyvällä menestyksellä (jos siksi lasketaan se että alussa äiti melkeen istu mun sylissä painamassa jarrua, ja käsi ratissa, ja sentään loppuvaiheessa ihan silmät auki istui apukuskin paikalla. Tosin puristi henkensä edestä käsijarrua että..). Huomenna kuitenkin kyydissä alan ammattilainen, ja melkein tuntematon henkilö, että astetta jännempi ajo tulossa. JA vielä YLEISELLÄ TIELLÄ. Vaarannan ihmishenkiä. :D Nooh, I'll let you know how it ended.

 

With love, and the originall Merci, Abbelsiini.