Abbelsiinin makuista elämää.

Paksuna

2012-10-10T17:25:01+03:00

Blogissani vierailevat henkilöt näkevät kuvauksesta vasemmassa yläreunassa, että olen naispuolinen ihmislapsi. Jos minua alkaa vaivata jokin, kuten päänsärky, lihassärky, voimattomuus, yletön väsymys, diagnoosi on auttamatta ”solet raskaana”.
Totesin eräänä aamuna kavereilleni, että olin voinut herätessäni pahoin, mahaan koski, ja muutamia muita oireita. Tiesin heti mikä olisi vastaus, kun vain sulkisin suuni. En ollut ajatellut asiaa ennen kuin rupesin pulputtamaan ongelmiani, että ainoa mitä tilanteestani voisi sanoa, on että olen raskaana.

Paitsi kavereilta, myös terveydenhoitoalan ihmisiltä tulee aina ensimmäisenä ehdotuksena raskaus. Soitan kouluterveydenhoitajalle ja totean että taitaa olla hemoglobiini pohjassa ku väsyttää, voisinko tulla tarkistuttaan? Puhelimesta kuuluu ennen ajanvarausehdotusta ”onko mahdollisuus että olisit raskaana?” Ymmärrän toki, että se on helpoin tie ulos kaikesta, ja ensin kannattaa kokeilla se ennen kuin aletaan miettiä onko kilpirauhasissa vikaa vai jossain munuaisissa, mutta hei, ihan totta. Itsehän minulle ehkäisyvalmisteenkin olet määrännyt!

Terveydenhoitajien raskauskyselyt ymmärrän, se on heidän työnsä, mutta kavereiden raskausmääritelmät ovat lajinsa huippua. Aivan, kaverini tietävät että seurustelen, ja ollaan molemmat siinä iässä, ettei mitään teinejä enää, ja lapsentekohommia oletetaan harjoitettavan. Kuitenkin he tuntevat minut myös niin, etten ole mikään hulttiotyttö, joka unohtaa ehkäisyn (tai ”unohtaa” ehkäisyn) ja paukahtaa paksuksi ja vakuuttaa kaikille että joo joo, pillereiden läpi. Miksi siis, kun kysyn että miksi huimaa ja nälättää ja on huono olo, sanotaan että PAKSUNA eikä esim ootkos syöny milloin viimeksi?

Merci, Abbeliini (not knocked up.)

Merkillistä

2012-05-14T20:06:01+03:00

Kaveri kertoi veljensä ostaneen upouuden Alfa Romeon. Se herättää välittömästi mielikuvan nuoresta ja komeasta miehenalusta, joka asuu omillaan ja varmaan myös bilettää yömyöhään. Todellisuudessa kyse on luultavasti rikkaan perheen kotona asuvasta vätyksestä joka ei ole tehnyt päivääkään töitä ansaitakseen edes kolmannesta autostaan.

Useiden tuotteiden kehittäjät luovat haluamansa mielikuvan kuluttajalle. Uuden mersun rattiin istutetaan mainoksessa trendikäs mieskuski ja terveysjuoman mainoskuvauksiin on maksettu urheilullinen ja hyvännäköinen nuori nainen. Välillä, kuluttajien ostaessa ja käyttäessä tavaraa, mielikuvat vaihtuvat. Alunperin nuorelle ja urheilulliselle tarkoitettu Ferrari onkin yhtäkkiä keski-ikää ja kaljuuntumiskriisiä lähestyvän miehen ajettavana.

Yhtiöt ja tuotteiden kehittäjät luovat kuluttajalle mielikuvia, jotta he saisivat tuotteitaan myytyä kuluttajien havitellessa tiettyä mielikuvaa itsestään. Muun muassa Nestlén Fitness -murojen mainoksiin ja pakkauksiin on laitettu solakka nuori nainen, ja ihmisille luodaan kuva murojen terveysvaikutuksista. Näihin muropaketteihin on terveysvaikutusmielikuvaa alettu liittää erinäisiä jumppa-, jooga- ja ruokapäiväkirjalevyjä. Kun Nestlén muroja syönyt kuluttaja lähtee ostoksille, mielikuvia luovat merkit vaikuttavat sielläkin, ja kuluttaja tarttuu merkkituotteeseen monta kertaa halvemman, samanlaisen tuotteen ohi. Mielikuvilla saavutetaan paitsi korkeammat myyntiluvut, myös tuotteen arvon nousu. Kun pikeepaidan rintaan on brodeerattu pieni irvistävä krokotiili, sen hinta nousee ainakin kolminkertaiseksi, kuin samanlainen toisen valmistajan paita, ilman sitä kirottua krokotiiliä. Kuluttaja joka ostaa liskolla varustetun paidan, ostaa paljon muutakin kuin vaatekappaleen: kuluttaja ostaa mielikuvan itsestään trendikkäänä ja merkkitietoisena.

Mielikuvien luominen on oleellista lähes jokaiselle tuotteelle. Paulig mainostaa Juhla Mokkaansa ja kuluttajalle on luotu mielikuva pehmeän ja täyteläisen makuisesta kahvista. Maybelline mainostaa meikkejään, kuten meikkivoidetta, joka jättää ihon siloisen ja luonnollisen näköiseksi, ja kuluttajan mieleen jää kuva täydellisestä meikkivoiteesta, jonka taustalla järki yrittää huutaa, että täydellinen iho ei ole luonnollinen. Saarionen luo mielikuvaa luonnollisesta ja "äitien tekemästä" ruoasta kuluttajalle, jotta valmisruokien oston yhteydessä ei syntyisi niin suurta syyllisyydentunnetta, kun nyt valmisruokaa ollaan kuitenkin ostamassa.

Mielikuvilla kyllästetty, brändätty, tuote on siis "tavallista" tuotetta arvokkaampi - tai näin ainakin halutaan kuluttajille uskotella. Mielikuvien tehtävä on luoda eroja tuotteiden välille Kun rivissä on kolmatta kymmentä ripsiväriä peräkkäin, ostoskoriin tarttuu se, joka pelkän ripsivärin sijasta myy mielikuvillaan kauneutta ja menestystä. Mielikuvia nykyaikana aletaan iskostaa jo pienten lasten päähän. Leikkikentällä nelivuotais osaa toiselle lapselle osoittaa puvussaan Reima-merkkiä, ja -uskomatonta mutta totta - lapset ymmärtävät merkin päälle. Eiväthän aikuisetkaan kovin mielellään pukeudu ehkäpä Prisman tai Citymarketin vaatteisiin, tai ainakin niistä pitää silloin leikata merkit pois. Vaatteiden pitää kai vähintään olla H&M ja Lindex -osastoa, vielä mielummin Marimekolta.

Ihmisten "arvo" aletaan laskea merkkituotteiden perusteella. Kuka ostaa kaupan omaa tonnikalaa, kun voi saada merkkituotetta Kuka ostaa Pirkka huuhteluainetta, kun vähän enemmällä rahalla saa MiniRiskiä? Nuoret, jotka kulkevat Conversen tennart jalassa, ovatkin kai automaattisesti "parempia ihmsiiä", kuin halpoja kopioita kuluttavat.

Oli miten oli, merkeistä ja niisen mielikuvista on tullut osa arkipäivää ja loppua ei näy. Vielä.

Miksi sanotaan että olemme ostettavissa, onko se totta?

Merci, Abbelsiini.

Sitäpaitsi..

2012-05-13T16:18:01+03:00

postattuani edellisen, alkoi vituttaa niin maan perkeleesti nuo englanninkieliset spämmäykset tuolla.

Mullahan ON spämmifiltteri päällä. Mitä mie olen tehny väärin?

Hajottaa saatana.

Jos joku on asian suhteen fiksumpi, voi tulla pätemään.

Ja sitäpaitsi en saa tuota hyperlinkkipaskaa toimimaan. Lagaa sitten, ei kinosta.

Siis jos kiinnostaa missä käyn lukemassa ja tappamassa aikaa..

http://kirjahiiri.blogspot.com/

http://off-the-walls.blogspot.com/

http://lapcream.blogspot.com/ (koska Rovaniemi.)

http://blissu.blogspot.com/ (koska naurattaa.)

http://www.mmonkeybusiness.blogspot.com/ (koska kirjoitusten värikkyys.)

http://kisshatefuckme.blogspot.com/ (entinen kiss hate fuck LOVE me, nykyinen Läpäläpämaa.)

http://kikiversusworld.blogspot.com/ (koska olen seurannut kaverin kahta edellistä, niin kerta kiellon päälle)

Ja komeaksi kruunuksi Henriikka Rönkkösen seksiblogi City lehden verkossa. Suosittelen.

Nyt sitä jääkiekkoa. Suomi-Usa, hakkaa päälle jalopeura?

Mertsii, vaimikäsoli.

Abbelsiini.

Ko solet niin fiksaantunu.

2012-05-13T15:58:01+03:00

Kevät.

Tunteiden lämpiämisen aikaa.

Kuulemma. Itsehän pölähdin seurustelusuhteeseen marraskuisena yönä. Kai me ollaan nyt sitten onnellisia ja rakastuneita, kun on tämä kevätkin.

Suurin osa kavereistanikin on jo seurustelusuhteessa. Ja sitten on niitä jotka eivät ole. Ne on fiksaantuneita sen miehen/naisen hankintaan. Kannattaako se? Ehdottomasti ei. Jos jokin on tullakseen, se tulee. Ei sitä niin voi ajatella, että "hankin miestä tällä hetkellä". Haku voi olla päällä, mutta siitä ei kannata repiä stressiä. Stressaantunutta ihmistä ei kukaan jaksa katsoa, koska ne on aina niin kireitä, ja kun yrittää saada itselleen parisuhdetta, niin pitäisi olla hurmaava.

No, siis osa on sinkkuja, ja parisuhdetta vailla. Sitten on pareja, jotka on tavallaan sinkkuutta vailla. Toisen kanssa on ihan hyvä olla, mutta toisaalta houkuttaisi olla yksin, kulkea baareissa iskemässä silmää jokaiselle itseä miellyttävälle ja flirttailemassa baaritiskillä. Kannattaako se? Ei, ei se sekään kannata.

Älkää olko ihmiset niin fiksaantuneita. Sen boksin (Napapiirin sankarit on hieno leffa), parisuhteen, yhdenillanjutun tai päättötodistuksen suhteen. Nyt on kevät. Haistelkaa sitä.

Miksi nyt o vielä lunta maassa? Hyvää äitienpäivää.

Merci, Abbelsiini.

Yksikses kaksinaan

2012-01-02T18:35:01+02:00

Uteliaisuus on hieno laji. Olen itsekin todella utelias, kyselen paljon asioita ja pengon kamoja –mutta vain luvan kanssa. Kysyn aina ensin, saanko vähän harrastaa uteliaisuutta esimerkiksi kun kävin poikakaverini kotona ensimmäisen kerran. Jos haluan tietää jotakin arkaluontoista, kysyn kysymyksen, mutta annan pakotien, pakko ei ole vastata.

Missä vaiheessa uteliaisuus menee yli? Luultavasti silloin, kun makaat seurustelukumppanisi kanssa peiton alla alasti aamulla, ja kaveri tulee kiskaisemaan peiton yli nähdäkseen ”ootteko te hässiny”. Kyllä, ymmärrän uteliaisuuden, mutta sen voi kysyä ääneen, eikä todistaa sitä kun toinen alkaa huutaa kuin palosireeni että saatanan idiootti.

Uteliaisuudessa pitää muistaa toisen yksityisyyden kunnioitus ja korrekti käytös. Ei kenenkään päältä mennä repimään peittoa aamulla, varsinkaan jos siellä alla makaa kaksi. Ei kenenkään naisen laukkua kannata mennä penkomaan ilman lupaa, ja kenenkään yöpöydän laatikkoon ei luvatta sovi kurkistaa. Kenenkään viestejä ei sovi lukea. Ei varsinkaan tyttö- tai poikakaverin.

Yksityisyys on jotain todella hienoa, ja pyydän sydämeni pohjasta, että te, murmelit jotka vielä jaksatte osoitteessa abbelsiini.vuodatus.net vierailla ja lukea näitä säälittäviä tekstinräpöstyksiä, kunnioittaisitte uuden vuoden kunniaksi toistenne yksityisyyttä, ja uskaltaisitte pyytää (tai vaatia kovaan ääneen) sitä myös itsellenne.

Rakastakaa toisianne tänä vuonna erityisen paljon.

Merci, Abbelsiini.

Heitteillejättö

2011-12-28T12:58:01+02:00

Blogiani on kohdannut heitteillejättö. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, etten saanut julkaista edes ennen joulua kirjoittamaani tekstiä tänne. Saamaton ihminen, tai sitten vain unohtelen asioita. Olkoot, lähetän tutkailtavaksi jotain jouluista.

Joulu.

Se on ihan oikeasti hienoa aikaa. Rakastan joulua. Joka paikasta tajuntaasi tukkivia joululauluja, punaista ja vihreää kaikkialla, ja kaupungissa, jossa asuu joulupukki, pyörii totta kai joulupukin palkollisia punaisissa asuissaan. Ihmiset pyörivät kymmenen ostoskassin kanssa kaupungilla etsimässä joululahjoja pikkuserkkujensa lapsille jotka pyörivät sokerihumalassa syötyään ihan liikaa suklaata.

Vaikka, kuten jo kerran sanoin, rakastan joulua, siinä tökkii yksi asia. Lahjat. Ei sekään siinä mielessä, että rakastan myös antaa lahjoja. Se on ihanaa, toisen ilahduttaminen. Mutta kun lahjojen saajat ovat valitettavan usein vastahankaisia. ”Mitä sie haluat joululahjaksi” ”en mie mittää..” ja sitten kun sille ostaa parranajokoneen, se sanoo että sillä on jo kolme.

Nyt herätys ihmiset. Tehkää vaikka kuten lapset tekevät: lahjalista. Mitä minä tarvitsen, mitä minä haluan? Se on takuuvarma, että joku kysyy, mitä haluat lahjaksi. Ei ole tökeröä sanoa että langattoman hiiren tai sen Dieselin uuden naisten tuoksun. Jos joku ottaa suorapuheisuudestasi nokkiinsa, on se hänen oma häpeänsä: itse kysyi. Kysyn itsekin. En odota kertaakaan vastausta ”en mie tiiä” tai ”en mittään”. Jos saan tuollaisen vastauksen, ostan pussin pähkinöitä ja sanon että hauskaa hanukkaa.

Lahjojen ostaminen on lähtökohtaisesti kovin hankalaa, kun toinen ei anna edes suuntaviivoja. Epeli, jonka kanssa väittävät minun seurustelevan, on sanonut ”osta jotain mistä luulet minun pitävän”. Kiitos. Hankalammaksi sitä ei voisi enää käytännössä tehdä.

Miksi asioista tehdään ihan liian hankalia.

Ajatelkaa yksinkertaisesti, puhukaa suoraan ja rakastakaa toisianne.
Merci, Abbelsiini.

Jännittävän epäsovinnaista

2011-10-31T22:00:01+02:00

Jos standardi ja säännöllinen elämä luo turvaa ja tuttua arkea, se alkaa pitemmän päälle puistattaa. Usein toistuvat kuviot alkavat hallita ja kahlita elämää. Rutiineista ei uskalla irrottaa otettaan, kun siinä on pyörinyt niin kauan. Kuulin uudelta tuttavuudelta, että tämä oli seitsemän vuotta joka aamu syönyt kaurapuuroa. Ja ikää ei kuitenkaan ole montaa vuotta yli kahtakymmentä. Kaurahiutaleet olivat kotoa loppu, eikä tämä osannut muuta ajatellakaan syövänsä.

Ihminen joka voi ottaa elämässään lunkisti ja olla suunnittelematta jokaista minuuttiaan, on vapaa tulemaan ja lähtemään. Kun omatunto ei vaivaa väliin jätetystä kuntosalireissusta, voi hypätä pyörän selkään ja polkea kaupunkiin terassille. Jos ei soita etukäteen kavereitaan mukaan, voi tutustua kaikenmaailman epeleihin, jotka uskaltavat jopa tulla juttelemaan kun istuu yksin.

Suunnittelemattomankin arki on silti suunniteltua. Kun tulee koulusta tai töistä, tekee tietyt rutiinit jotka ulkoiset tekijät määrittävät – kuten koiran lenkkeilytys tai ruuan laittaminen. Velvollisuuksien jälkeen saa heittäytyä kekseliääksi ja tehdä mitä mieli tekee.

Koska suunnitelmat eivät aina (lue: koskaan) mene kuten käsikirjoituksessa, on apua jos se ei haittaa, ja on tottunut siihen että mennään sinne mihin satutaan menemään. Baari-illan yöpaikka löytyy kyllä, kun oikein etsitään, jos ei sitten muuta niin maksetaan taksi kotia. Kun ei tee etukäteen liikaa suunnitelmia, on vapaa menemään ja tulemaan miten haluaa, eikä ole sidoksissa typeriin sopimuksiin, ja suunnitelmaa voi vaihtaa lennossa.

Elämää ei voi suunnitella, vaikka sitä voikin säännöllistää tiettyyn pisteeseen asti. Standardia ei siitä kannata missään nimessä luoda, silloin ainakin kyllästyy ja tuntee itsensä kahlituksi typeriin rutiineihin.

Miksi extempore-reissut päättyvät aina kaikilla omiin koteihinsa?

Kärsivällisyys on hyve, merci, Abbelsiini

Routa

2011-10-24T21:09:01+03:00

Ennenaikainen routa on jäädyttänyt minut. Kuinka hämmentävää. Tämä nurkkaus on ollut pitkään heitteillä, enkä ole kyllä kirjoitellutkaan mitään järkeviä elämästä, mielessä kun pyörivät muut asiat. Pahoitteluni. Ennen kuin jatkan viimejulkaisuani (joka oli siis todella ensimmäinen kahdesta), on minun tunnustettava että se on vielä(kin) raakaversio, kirveellä veisteltyjä sanoja epämääräisessä järjestyksessä. Sen sijaan saatte lukaista alkukesästä raapustelemani vuodatuksen audi-miehistä takapuskurissa.

Haluatko kuolla tänään?

Asuinpaikkakunnallani on isoilla, kaupungista pois johtavilla teillä 80km/h nopeusrajoitus. Ilmeisesti on yleisessä tiedossa, että jokaisen nopeusrajoituksen voi ylittää huoletta ainakin sillä parillakymmenellä pykälällä. Toisin sanoen, kun minä peesaan rekkaa, joka ajaa reilua kaheksaakymppiä, niin ohi lähtee jono autoja.

Ohitustahan ei hidasta myöskään keltainen viiva ("onhan se kaunis mutta mitä virkaa sillä on?"), vastaantulijat ("ne on niin kaukana.. kyllä ne hidastaa ja väistää" -mihin?) tai letkan keskellä ajavan vilkku vasemmalle risteyksen kohdalla ("se oottaa kyllä.. mie vaan tästä äkkiä.".

Ja toki, ohittajiahan ei päästetä ohi. Edellä ajava lisää vauhtiaan ajatellen "minua ei mersu-kuskit alista". Sitten ajetaan rinnakkain ja odotetaan, tuleeko mutkan takaa joku.

Jos ajan tiellä nopeusrajoitusta noudattaen, tai sitä kahdeksaaviittä, kohta siellä takapuskurissa on joku Pena-The-Audi-Guy hiillostamassa. Tule lähemmäs, tule, en pelkää kuolemaa tai edes auton romuttamista, sillä peräänajaja tunnetusti maksaa.

Turvallista automatkaa, älä tapa itseäsi.

Tämmöstä siis kesän alussa ajatellut on hän. Ei mitään erityistä audi- tai mersukuskeja kohtaan, mutta hyvin usein siellä raahautuu perässä joku audi. Ei mulla muuta, mussuttakaa tätä, niin mie yritän skarpata ja karpata.

Miksi ajatus niin kamalan helposti harhautuu?

Merci, Abbelsiini.

Säännöllistetty ja standardisoitu

2011-08-23T21:16:01+03:00

Ihailen ihmisiä, joilla on itsekuria tehdä asioita säännöllisesti: käydä salilla, kirjoittaa päiväkirjaa, päivittää blogia. Oma kirjoitteluni on jäänyt monta kertaa vähemmälle, vaikka inspiraatioitakin saattaa yhtäkkisesti sadella. On ihanaa seurata bloggaajaa, joka päivittää vaikkapa tiistaisin ja torstaisin kuulumisiaan, jolloin uutta lukemista saa useammin. Ymmärrän, että tympäyttää odottaa ja odottaa uutta tekstiä, mutta let's face it: on helpompi päivittää asukokonaisuudestaan kuin siitä mitä liikkuu päässä? Am I right, or what?

Säännöllisyys luo tiettyä turvaa. Jos jokaisena maanantaina katsoo leffan, tiistaisin lukee blogien päivitykset, keskiviikkona menee salille ja niin edelleen, elämään muodostuu kaava. Jokainen viikko on saman kaavan mukaan suoritettu, mutta erilainen. Ymmärrättekö? Joka keskiviikko salille mennessäsi näet pukuhuoneessa samoja ihmisiä, mutta keskustelujen aiheet muuttuvat.

Järjestystä luo myös konkreettinen järjestys. Itselläni on lähes neuroottinen tarve siivota huonettani (kyllä, asun vanhempieni luona) tai tietokoneen työpöytää. Rakastan luoda koneelle uusia kansioita, ja kahden vuoden opiskelupaperit (kyllä, kaikki) on järjestetty saamisjärjestykseen, aineittain ja jaksoittain mappeihin. Mutta pakko puolustautua, sotken melkeinpä enemmän kuin siivoan.

Pakko painua pehkuihin. Olen kovin pahoillani että tekstistä tuli tavallista henkilökohtaisempi ja turhempi kuin aiemmin (ei sillä että joku jaksaisi lukea.. :D ), mutta tunsin viiltävää velvollisuutta, koska hairahduin katsomaan Sinkkuelämää tuotantokautta...

Miksi kaikkea ei ole standardisoitu, puolikkaita uunipeltejä on kovin vaikea löytää.

Kiittää ja kuittaa, merci, Abbelsiini. Kiintiötyttö.

(part 1/2)

Junailua

2011-08-10T22:06:01+03:00

Junamatka, joka kestää kahdeksan tuntia, ei ole makuuvaunussa juttu eikä mikään. Sitä nukkuu, ja juna puksuttelee etelän lämpöihin. Takaisin tullessa homman nimi on hiukan eri. Päiväjuna, sunnuntaina, istumapaikoilla. Lämpötila vaihtelee paikkakunnasta riippuen +30 ja +20 välillä. Hupia riittää, kun lapset kirkuvat ja itkevät, krapulaiset nuoret valittavat kovaan ääneen, humalaiset nuoret nauravat ja huutavat. Vanhemmat henkilöt paheksuvat ja tuhahtelevat, joku onnellinen nukkuu, ja tietenkin kuorsaa.

Ilmastointi on IC vaunuissa tietenkin oma lukunsa. Siellä se on hiljainen ja toimiva ja mukavan viileää. Vanhemmissa vaunuissa se on joko on tai off, kylmä tai kuuma. Kun se on päällä, se huutaa niin, ettei ajatus kulje, ja jos se on pois päältä, on autuaallinen hiljaisuus ja tukala kuumuus. Muinaisissa vaunuissa oli ikkunat ylhäällä, jotta sai haukata raitista ilmaa. Muistan istuneeni Helsingistä Rovaniemelle kesähelteellä, jossa ikkuna ei pysynyt kiinni, ja rynkytti koko matkan. Oulun kohdalla siirryin ravintolavaunuun istumaan.

Lapset ovat melkoista matkaseuraa. Ne ovat äänekkäitä, sottaisia ja sille päälle sattuessaan ärsyttäviä. Ne kiljuvat ja selittävät jatkuvasti samoja juttujaan. Jos niiden jutuille erehtyy nauramaan, ne toistavat sitä ainakin seuraavat 70 kilometriä. Ne syövät banaaneja ja suklaita, sottaavat niillä paitsi kätensä ja naamansa, myös matkatavarat, vieruskaverit ja penkit. Kun erehdyt poikkeamaan vessaan, ne ovat syöneet ja oksentaneet kolme fazerin suklaalevyä penkillesi. Ja konduktööri katsoo sinua pahalla silmällä. Suklaan syöminen suu auki, nakkien dippaaminen jogurttiin ja purkan poksuttelu ovat melkein pientä siihen verrattuna, että lapset puhuvat koko ajan. Koko. Ajan.

Nuoret ja vanhukset. Ikuinen taistelupari. Mutta ei toista ilman toista. Tällä matkalla vastakkaisilla paikoilla istuivat kaksi nuorison edustajaa ja kaksi eläkeläistä. Nuoret nauroivat ja kiroilivat kovaan ääneen, joivat siideriä energiajuomapulloista. Eläkeläisedustajat mulkoilivat nuoria, ja ilmiantoivat nämä konduktöörille. Kun nuoret nousivat junasta, vanhukset sättivät heitä loppumatkan.

Kyllä junailu kannattaa. Aina siellä on joku komistus konnarina, vieruskaveriksi sattuu joku ihanuus, tai ravintolavaunussa joku tarjoaa kolme karpalolonkeroa. Tai sitten sattuu normit: konnari söi lounaaksi kilon sitruunoita, eteesi istuu joku haiseva ja kuorsaava ja kannettavasta loppuu akku.

Kaikesta huolimatta hairahdun ajattelemaan että junassa matkustaminen on kivaa. Joka kesä.

Miksi ihmiset oppivat niin kovin harvoin virheistään?

Merci, Abbelsiini.